Rain Over Me - Pitbull ft. Marc Anthony
Mua huvittaa jotenkin suunnattomasti, että vaikka oon pitänyt aika pitkän tauon bloggaamisesta, niin silti lukijoita on tullut lisää :D Pitäisköhän mun jatkossakin pitää tämmösiä taukoja?
Oon huomannut, että nyt kun en ole blogannut kovinkaan paljoa, olen kirjoittanut paljon enemmän kalenteriini. Oikeastaan tämä on ensimmäinen vuosi, kun käytän kalenteria melkeinpä päivittäin. Jos olisin säästänyt vanhoja kalentereitani, niissä tuskin olisi paria riviä enempää tekstiä, koska yleensä kirjoitin kaikki tapahtumat yms. kännykän kalenteriin. Nyt olen käyttänyt kalenteria päiväkirjantapaisena, vähän samantyylisenä kuin minä tätä blogia pidän. Ilman kuvia tosin.
Vähän yli viikon sisällä ei loppujen lopuksi ole tapahtunut mitään suurempia, mutta silti tuntuu että olen koko ajan tehnyt jotain. Olen nähnyt kavereita melkeinpä joka päivä, mikä ei ole mulle kovin tavallista. Olin myös nyt syyslomaviikon maanantain ja tiistain Turussa käymässä. Oikeastaan ihan huvikseni, mutta pakko todeta, ettei Turun keskusta ainakaan ole mikään shoppausparatiisi :D Tai sitten en vaan löytänyt parhaimpia kauppoja.
Keskiviikkona oli mun 18-v synttärit. Päivä alkoi mukavasti B-ajokortin teoriakokeella, jonka läpäisin yhdellä virheellä. Siinä mielessä pänni, että jos olisin saanut kaikki oikein, niin mun ajo-opettajani olisi maksanut mulle tankillisen bensaa. Sinne meni siis ne bensat. Synttärikakkukin jäi tekemättä, mutta onneksi Essi tarjosi Arnold'silla mulle synttärimuffinssin :D Jos ei oteta huomioon sitä että se oli ihan yltiömakea, niin se oli kyllä aika hyvä kakun korvike.
Ja vähän myöhässä, mutta:












